Suomi pääsi sitten otsikoihin ja jopa ihan etusivulle täällä Shanghaissakin. Enpä muista, onko moista omana aikanani, mikä kyllä ei kovin pitkä vielä ole, alle vuoden mittainen, tällaista vielä tapahtunut. Kyseessähän oli tietysti se Kauhajoen verilöyly, aiemmin otsikoihin ovat päässeet lähinnä formula- ja NHL-tähdet, mutta eivät vielä koskaan etusivulle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

 

Kiinalaisten syksyyn kuuluu olennaisesti Kiinan kansallispäivä ja siihen liittyvät 3 vapaapäivää. Useimmissa firmoissa kuten myös meillä edeltävän viikon lauantai ja sunnuntai olivat työpäiviä ja siten saatiin kasaan kokonainen täysi lomaviikko. Itse emme jääneet paikan päälle ihmettelemään kiinalaisten juhlintaa, vaan suuntasimme saman tien Hong Kongin kautta Malesian Kota Kinabaluun Borneon saarelle.

 

Lauantai-iltana 27.9. saavuimme yhteensä reilun viiden tunnin ja Honkkarissa vietetyn parin tunnin koneenvaihdon jälkeen perille Kota Kinabaluun illan suussa ja siitä suoraan paikalliseen Shangri La-hotlaan.  Pari ekaa päivää meni lähiseutuun tutustuessa sekä Kinabalu –vuoren valloitusmahdollisuuksia tutkiessa, mikä osoittautuikin melkoisen hankalaksi hommaksi.

 

Kinabalu –vuori on reilun 4000 metrin korkuinen ja yksi UNICEFin maailman luonnon perintökohteista. Huipulle kiipeäminen on periaatteessa melko helppoa, mutta vähintäänkin kohtalaista peruskuntoa ja kohtuullisessa kunnossa olevia polvia ja niveliä se kyllä vaatii. Huippua lähdetään valloittamaan Kinabalun luonnonpuiston perusleiristä noin 1800 metristä ja jokaisella vuorelle aikovalla ryhmällä tulee olla virallinen opas mukana, joita voi varata retkiä järkkääviltä firmoilta tai sitten paikan päältä. Myös kantajia saa palkattua paikan päältä ja heitä kannattaa ja suositellaan käytettäväksi eikä hintakaan ole mikään kovin kamala, 8 ringittiä eli noin 1,6 euroa  per kilo ja tällä summalla kantaja kulkee mukanasi koko parin päivän retken ajan. Oppaiden tai kantajien saaminen ei ole ongelma, niitä kyllä löytyy, mutta jos huipulle tai edes huippua edeltävälle leirille haluaa päästä, on saatava varattua huone Laban Ratan (vajaat 3300 m) vierasmajassa ja täältä majoituksen saaminen on se pahin pullonkaula eli jos joku suunnittelee vuoren valloitusta, niin kannattaa olla liikkeellä jo viikkokausia ennen matkalle lähtöä.

 

Meillä kävi aivan mieletön munkki. Monesta paikasta saadun eioo-vastauksen jälkeen onnistuimme löytämään kaverin, joka sai järkättyä meille 4 viimeistä punkkaa Laban Ratasta ja niin pääsimme sitten matkaan tiistaina 30.9. aamulla kasilta, jolloin kaveri tuli hakemaan meidät hotellilta. Matkaan pakkasimme hieman lämmintä ja tuulta ja sadetta pitävää vaatetta, päälle sortsit ja T-paidat ja tietysti kunnon jalkineet, vähän suklaata yms ja vettä tietysti, vaikka tankkauspisteitä vuorella olikin useita. Retken järjestäjä hoiti meille oppaan ja kantajan sekä rekisteröinnit, eväät sun muut. Hintaa retkelle kyllä kertyi sellaiset 140 euroa per pää, mutta omatoimimatkaajallekin kuluja kyllä kertyy melko lailla. Pelkkä taksi kaupungilta maksaa jo 30-40 euroa yhteen suuntaan, rekisteröinnit sun muut 40 euroa per pää, en nyt muista, kuuluiko tuohon opas ja majoitus Laban Ratassa,  sitten vielä kantajat ja eväät sun muut.

Matka alkaa perusleiristä noin 1,8 kilsasta, kuvassa kantaja ja opas toinen ja kolmas vasemmalta.

 

Ja sitten matkaan, mitä oli edessä taitettavana ei enempää kuin 6 kilsaa, mutta koska tähän kuuteen kilsaan kuului samaan hintaan myös nousua lähes puolitoista kilsaa yhä ohenevassa ilmanalassa ja yhä jyrkkeneviä rinteitä ja polkuja pitkin, ei nousu ihan lastenleikkiä ollutkaan ainakaan kun olimme tosiaan liikkeellä lasten, tai paremminkin nuorten, 13 ja 15 v, kanssa . Perille Laban Rataan 3,3 kilsaan kuitenkin päästiin kuuden melko uuvuttavan tunnin tarpomisen jälkeen. Itsellä jalat kyllä vielä toimivat melko hyvin, mutta ohuemman ilman takia viimeiset pari sataa metriä ylöspäin menivät suurin piirtein siten, että joka viiden kuuden askeleen jälkeen oli pakko pysähtyä hetkeksi puuskuttamaan ja perille päästyämmekin olo oli melkoisen omituinen.

 

Huipulle päästäkseen on sitten seuraavana aamuna, tai oikeammin keskellä yötä, herättävä 0200, sillä nousu alkaa jo kello kolme, jotta perille ehdittäisiin juuri sopivasti auringonnousua ihailemaan. Me jätimme tämän kuitenkin aivan suosiolla väliin, sillä uskoimme jo seuraavan aamun paluumatkassa olevan riittävästi tekemistä, auringonnousua kyllä sitten nousimme ihailemaan jo hieman ennen kuutta aamulla.

 

Paluumatka menikin sitten selvästi nopeammin ja olokin oli aamulla selvästi parempi kuin edellisenä iltana perille saapuessamme. Yhden yön aklimatisoituminen näköjään auttoi selvästi, vaikka yöunet jäivät aika lailla pätkittäisiksi. Paluumatkaan kului ainoastaan 3,5 tuntia, mutta pohkeet ja etureidet olivat melkoisen hellät seuraavat 3-4 päivää ja paluuta seuraava päivä kuluikin sitten hotellin altailla loikoillessa.

Anssi chillaa paluumatkalla jossain 2,5 tonnissa 

 

Toinen kohokohta olikin sitten sukellusretki Sapi-saarelle kaupungin edustalle. Iltapäivään mennessä teimme kaksi sukellusta max. 17 metriin saaren molemmin puolin, ensimmäinen 45 minuuttia ja toinen 36 minuuttia. Näkyvyys oli kohtuullisen hyvä, ehkä noin 5-15 metriä hieman paikan ja syvyyden mukaan. Koralleja oli jos jonkinlaista, kaloja tietty, sitä enemmän ja sitä värikkäämpiä, mitä lähempänä pintaa ja koralleja mentiin, jokunen tursas, meritähtiä ja merisiilejä ja roskaa ja jätettä ikävä kyllä myös, mutta selvää on, että pinnan alle on vielä päästävä jatkossakin.

Sapisaarella pintaa syvemmällä

 

Paluumatkalla sunnuntaina Honkkarin kentälle iski jonkin sortin ukkosmyrsky ja siellä sitten alunperin kolmen tunnin välilasku venyikin sitten kuuteen tuntiin. Perillä kotona oltiin maanantaiaamuna kello 0100.

 

Malesialainen ompelija Kota Kinabalun filippiiniläismarkkinoilla