Viime viikonloppuna täällä Shanghaissa järjestettiin Shanghai Open 2009 Floorball Tournament eli mikä käytännössä tarkoittaa salibandyn Kiinan mestaruusskaboja. Joukkueita oli mukana vain kuusi, alunperin joukkueita piti olla tusinan verran eri puolilta Kiinaa ja yksi jopa Singaporesta, mutta lama puree täälläkin, valitettavasti.

Lauantaiaamu alkoi mainosten liimaamisella laitoihin, mitkä Tero ja Make olivat Suomesta saakka hommanneet turnausta ja tulevaisuuden pelejä varten. Alkuperäinen optimistinen laskelma 2 minuuttia per mainos osoittautui jo heti alkuun hiukan liian optimistiseksi, mutta urakasta selvittiin ja ensimmäinen peli eli Hakkapeliitat (meidän eli Shanghain suomalaisten jengi) vastaan Suzhoun Sohvaperunat pääsi alkamaan ainoastaan muutaman minuutin myöhässä.

Ensimmäisessä pelissä olivat tietysti kaikki vielä hieman kipsissä ja mailaa puristettiin  turhan kovaa ja niinpä ennakkoon karvan verran heikommaksi oletettu vastustaja pääsi jo pelin alussa pamauttamaan 1-0 johtoon. Tiukensimme puolustusta ja hyökkäykseenkin saatin sen verrean liikettä, että lopputulos oli tasapeli 1-1 eli jos ei nyt ihan parasta peliä vielä, niin tyydyttävä tulos kuitenkin. Kapteenilla eli Makella oli kyllä asiaa joukkueelle heti pelin jälkeen.

 

Toinen Hakkapeliittojen peli oli hallitsevaa mestaria eli parilla suomalaisella vahvistettua ruotsalaisjoukkuetta, Shanghai Sharksia, vastaan. Nyt vääntö oli tiukempaa ja vauhtikin alkoi parantua ja lopputulos tästäkin oli tasapeli 1-1.

Kolmas peli olikin sitten jo helpompi, kaverit alkoivat päästä vireeseen ja peliä saatiin levitettyä paremmin laitojen kautta vastustajan maalille samalla, kun puolustuksen tehot ja pelitarkkuus paranivat ottelu ottelulta jatkuvasti. Kolmas vastustaja, South China Taipans, oli kyllä meitä heikompi vastustaja noin muutenkin ja lopputulos oli selvä eli 3-0.

Team Canada pelasi kovaa kuten odottaa saattoikin ja koostuihan joukkue useasta entisestä kiekkoilijasta. Pelikurimme piti, hyvä liike pysyi yllä ja puolustus plokkasi käytännössä lähes kaikki vastustajan laukaisupaikat ja niin peli päättyi Hakkapeliitoille niukasti, mutta riittävästi 1-0.

Alkusarjan viimeinen vastustaja oli Yangtse Crokodiles eli muutamalla suomalaisella vahvistettu kiinalasijoukkue, joka kaatui jo varsin helposti 3-0 sekin ja niin Hakkapeliitat menivät vakuuttavasti ja ainoana tappiottomana joukkueena sukkana jatkoon, missä välierävastustajaksi tuli Team Canada.

Ennakkoon vaikeaksi arveltu peli olikin sitten meidän osalta illan parasta salibändyä. Pallo liikkui vauhdilla ja vahvoilta kanadalaisilta suorastaan juostiin jalat alta. Ruotsalainen päätuomari antoi kanadalaisten käyttää melko kovia otteita ja Hakkapeliittojen johtaessa 2-0 eräästä jälkitilanteesta tuomittiin meille kahden minuutin jäähy.

Nyt oli kanadalaisilla loistava mahdollisuus päästä vielä peliin mukaan ja tosissaan vääntämään loppuottelupaikasta. Ryminällä kanadalaiset tulivatkin, mutta koko kentän tiukka puolustus piti ja meidän nopeat kärkimiehet saivat muutamilla pistohyökkäyksillä kanadan ylivoimapelin niin sekaisin, että lopputuloksena oli alivoimamaali 3-0, mikä katkaisi kanukkien niskan lopullisesti eli Hakkapeliitat menivät aivan loistavalla pelillä 4-0 loppuotteluun Sharkseja vastaan.

Loppuottelussa Sharksit rankaisivat heti pelin alussa puolustuksen nukahduksen ja melkein koko matsin ainoasta vetopaikastaan kuittasivat 1-0 johtomaalin ja pysyivätkin sitten sinnikkäästi johdossa koko ensimmäisen puoliajan. Toisella puoliajalla painopiste alkoi siirtyä Sharksien maalille ja melko pian Hakkapeliitat kuittasivat tasoituksen ja parin minuutin kuluttua vielä 2-1 johtomaalin, mikä sitten jäi myös voittomaaliksi. Kultajuhlat alkoivat saman tien ja jatkuivat illalla Zapataksessa pitkään, hyvin pitkään....

P.S. Hakkapeliittojen hiljattain avatuille ja vielä hieman alkeellisille nettisivuille www.hakkapeliitat.cn on lisätty muutamia kuvia turnauksesta...

1243222842_img-d41d8cd98f00b204e9800998e