Hiukset olivat taas kasvaneet, siis sieltä mistä ne nyt enää tämä ikäisellä kasvavat, mutta kuitenkin sen verran, että parturia alkoi jo tehdä mieli, varsinkin näillä helteillä. Siis parturiin, HaMi Luulle, kotikadun varteen, missä on aivan äskettäin avattu uusi ja trendikkään oloinen kauneussalonki. Kai ne siellä hiuksiakin leikkaavat, kuulema.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

No. Sehän sitten selviää vain ja ainoastaan yhdellä tavalla eli menemällä sinne. Ovesta sisään, "nihao" eli terve terve, ja sitten istumaan parturin tuoliin. Olin juuri ennen sinne menoa  pessyt hiukset ja koetin näyttää, että klip-klip, leikkaamaan vaan, mutta  eihän se sopinut firman politiikkaan. Minut istutettiin saman tien parturin tuoliin ja päälle puettiin silkkinen ja sininen paita, hihat ja kaikki, vyökin laitettiin kiinni ihan talon puolesta.

 

No, ennen kuin ehdin inahtaakaan, paikalle saapasteli Bay City Rollers –tukkainen nuori pikkuinen kiinalaispoika ja alkoi samantien spruuttaamaan kemikaalia takatukkaan ja heti perään alkoivat vikkelät sormet vaahdottaa kuontaloa. Näppärin liukkain sormin kaveri sitten vuoroin pesi päänahkaa, vuoroin silleen kivasti ja kevyesti pikkuisin naismaisin sormin näpsytteli ohimoa, rapsutteli korvan takaa, hieroi kevyesti niskaa ja venytteli korvan lehtiä. Ylitse pursuavan vaahdon beijari keräsi kouriinsa ja kantoi pesualtaaseen, palasi takaisin, ja samainen manööveri jatkui taas.

 

Seuraavaksi siirryttiinkin sitten pesualtaalle selälleen mustan nahkaisen lepotuolin päälle ja pää altaaseen. Samassa Woody painoi jotain nappulaa, ja nahkainen tuoli heräsi eloon ja täyteen tutinaa ja värinää. Siinä sitten Eric huuhteli hiukset useampaankin  kertaan tuolin tärisyttäessä persettä, välillä hierottiin kevyesti taas niskoja ja lopulta hiukset kuivattiin kevyesti pyyhkeellä ja sitten siirryttiin takaisin parturin tuoliiin odottelemaan hiusten kuivumista, sillä ilmeisesti talon ainoa hiustenkuivaaja oli pari päivää sitten räjähtänyt parturin käsiin Annen käydessä hiuksiansa hoidattamassa.

 

Odottavan aika ei kuitenkaan käynyt pitkäksi, sillä nyt ryhdyttiin tosissaan hipsuttelemaan ja näpsyttelemään ensin harteista, sitten niskasta, käsivarsista ja viimein kämmenistä ja ihan sormen päihin saakka. Eikä tässä vielä kaikki, vaan sitten Derek kaivoi jostain pussillisen Topz-puikkoja ja alkoi kaivaa korvaa! Hetken puikkoa korvassa kieriteltyään kaveri tempasi puikon ulos ja  ylpeyttä uhkuen esitteli kalastamiaan vaikkuklimppejä. Siihen piti sitten ilmeisesti ihmetystä esittäen nyökytellä ja huulia pyöritellä, että oho, aika vonkale!

 

Ei sentään käynyt nenää kaivamaan. Siinä sitä sitten olisi ollut enemmänkin ihmettelemistä, kun esiin olisi kammettu sellainen viistoistasenttinen kellanvihreä jojo!

 

Kuten Kiinassa yleensä, hiukset leikkasi sitten taas ihan eri kaveri, sillä työnjako tuntuu täällä olevan kaikki kaikessa - sinä pidät naulaa ja minä isken. Lopputulos oli aivan kelvollinen ja lasku tunnin hipsuttelusta, korvien kaivuusta ja hiusten leikkuusta oli 30 rämpylää eli kolme euroa.