Illallisella taas jutusteltiin niitä näitä, mutta erityisen kovasti kiinalaisia tuntuu puhuttavan poliisin tiukentunut ote kännissä autolla hurjasteleviin kiinalaisiin. Kyllä täällä aikaisemminkin on kait jonkinlaisia pykäliä rattijuoppuodesta ollut, mutta käytännössä asiaa ei ole juuri valvottu eikä myöskään siitä ole rangaistu, ellet sitten tunaroi kunnolla ja aja kolaria. Mutta nyt kesän aikan ote on tiukentunut ja poliisi on alkanut jopa puhalluttamaan autoilijoita, mikä on täällä aivan ennenkuulumatonta. Nyt ratista kärähtäville on luvassa parin viikon pakkoloma paikallisessa vankilassa ja päälle napsahtaa muutaman sadan rämpylän eli muutaman kymmenen euron sakko.

Matka Suzhouhun sujui nopeasti, edullisesti ja kätevästi junalla. Autolla aikaa tuhraantuu tyypillisesti tunnista puoleentoista hieman liikenteen ruuhkien mukaan, mutta junalla tuo vajaan sadan kilometrin pyrähdys taittuu puolessa tunnissa. Ekan luokan lippu yhteen suuntaan oli 31 rämpylää eli kolme euroa, junat ovat siistejä ja moderneja ja  vaunut  ilmastoituja, mikä onkin näillä lähes 40 asteen helteiillä aivan ”must”, vessat ovat siistejä, pytyllisiä ja hieman lentokonemaisia, ekassa luokassa tilaa on ruhtinaallisesti ja hieman yli kahdensadan nouseva matkavauhti ei tunnu pientä tytinää kummemmalta. Tänään tuli vielä junailtua sitten Danyangiin ja takaisin, matka-aika pari tuntia, kun autolla kuluu kolme ja puoli, lipun hinta 8 euroa suuntaansa.

Juna-asemat ovat sitten hieman eri asia. Jengiä nimittäin on ja paljon ja ryysikset sen mukaiset. Asemarakennuksen sisään ängetään  monesta rinnakkaisesta jonosta, sitten perään on jonkinlainen turvatarkastus eli matkalainen kulkee metallinpaljastimen läpi ja kassit läpivalaistaan. Hieman siltä tuntui, että tuosta tarkastuksesta pääsee läpi kaikki maantiejyrää pienemmät metalliesineet eikä kassien läpivalaisukaan vakuuttanut, sen verran kovaan tahtiin kasseja kulki laitteen läpi ja ne kaksi passiivisina nuokkuvaa depiaattia laitteen takana taisivat ennemminkin seurata viereisestä monitorista paikalliselta kanavalta tulevaa Muumilakson tarinoita kuin laukkujen sisältöä. Ja ihan sama homma Suzhoun asemalla, ja Danyangin asemalla....

Tarkastuksen jälkeen mennään sitten odotusaulaan, joita on joka raiteelle omansa. Ja tietenkin aula on turvoksiin asti täynnä meluavia kiinalaisia ja laaja ja kaikuvarakenteinen halli vielä satakertaistaa tuon hälinän. Positiivista oli kuitenkin, että Shanghaissa junalipun hintaan kuului pieni pullollinen Tiibetin vuoristossa 5100 metrin korkeudessa sijaitsevasta jäätiköstä sulanutta ja pullotettua vettä, näin siis ainakin etiketin mukaan.

Ellei junalippua ole hommannut etukäteen ja aikoo jättää hankinnan syystä tai toisesta viimetinkaan, voi lipun saanti aiheuttaa stressiä. Esimerkiksi Suzhousta palatessamme emme olleet paluulippua varanneet, koska emme tienneet, mihin aikaan pääsisimme lähtemään. Asemalle saavuimme varttia ennen puoli yhdeeksän junaa ja lippujonot olivat joka luukulla aivan tolkuttomat. Snow ryntäsi jonoon ja Peter kadulle mustan pörssin lippuja etsimään. Täällä todellakin on näemmä tapana se, että lippuja kaupitellaan virallisten myyntiluukkujen lisäksi aseman ulkopuolella kadulla eikä hintakaan ole aivan mahdoton, tyypillisesti 5-10 rämpylää virallista hintaa korkeampi ja asiakkaita eli siis Matti Myöhäisiä tuntuu riittävän. No, Snow sai aika nopsasti seisomapaikkalipputiskiltä liput, koska se jono oli kaikista lyhin. Junassa nämä liput sitten voi vaihtaa pienestä lisämaksusta istumapaikkalippuun, jos vapaita paikkoja on. Ja olihan niitä, ainakin ravintolavaunussa, missä sitten imuroimme vielä pikaiset iltakaljat ennen Shanghaihin saapumistamme.

Palasin tänään Shanghaihin mukavan, virkistävän ja suureksi osaksi myös säiden haltijoiden suosiman loman jälkeen. Maailma ei ole täällä miksikään muuttunut, kuumaa on ja kosteata, lämpötila varmaankin 35 päiväsaikaan ja satunnaiset ukkoskuurot eikun vaan lisäävät kosteutta, hikoilua ja tukalaa oloa.

Nyt ei tosiaankaan jaksa enää runoilla kovin pitkään, koneessa kun tuli nukuttua ehkä noin tunti (lähtö Stadista klo 17 Suomen aikaan ja laskeutuminen klo 08 Kiinan aikaan (03 Suomen aikaan)), ja nyt duunipäivän jälkeen täytyy koittaa hieman relata ja surffata netissä ennen kuin Nukku-Matti tulee ja vie mennessään.

Mutta mutta.....

Jo viime keväänä jossain vaiheessa Kiinan kommunistiperkeleet, mitkä suuressa viisaudessaan ovat jo kauan valvoneet ja rajoittaneet kiinalaisten nettiin pääsyä plokkaamalla sieltä kaiken arvelluttavaksi katsomansa aineiston, plokkasivat aivan yllättäen ja aivan täysin harmittomalta kuulostavan sivuston nimeltä YouTube, mutta nyt sitten kun yrittää kavereille lähettää kuulumisia FaceBookin kautta, niin eipä vaan ota toimiakseen! Perkele! Ennen lomia ei ollut pienintäkään ongelmaa. On se kumma, kun tuollainen sivusto koetaan uhkaksi suuressa ja mahtavassa Kiinassa! Mitä seuraavaksi? ..... Ei voi mitään.... krooooooooooooooooooooohhh!!!

Lauantaiaamu alkoi mainosten liimaamisella laitoihin, mitkä Tero ja Make olivat Suomesta saakka hommanneet turnausta ja tulevaisuuden pelejä varten. Alkuperäinen optimistinen laskelma 2 minuuttia per mainos osoittautui jo heti alkuun hiukan liian optimistiseksi, mutta urakasta selvittiin ja ensimmäinen peli eli Hakkapeliitat (meidän eli Shanghain suomalaisten jengi) vastaan Suzhoun Sohvaperunat pääsi alkamaan ainoastaan muutaman minuutin myöhässä.

Ensimmäisessä pelissä olivat tietysti kaikki vielä hieman kipsissä ja mailaa puristettiin  turhan kovaa ja niinpä ennakkoon karvan verran heikommaksi oletettu vastustaja pääsi jo pelin alussa pamauttamaan 1-0 johtoon. Tiukensimme puolustusta ja hyökkäykseenkin saatin sen verrean liikettä, että lopputulos oli tasapeli 1-1 eli jos ei nyt ihan parasta peliä vielä, niin tyydyttävä tulos kuitenkin. Kapteenilla eli Makella oli kyllä asiaa joukkueelle heti pelin jälkeen.

Kolmas peli olikin sitten jo helpompi, kaverit alkoivat päästä vireeseen ja peliä saatiin levitettyä paremmin laitojen kautta vastustajan maalille samalla, kun puolustuksen tehot ja pelitarkkuus paranivat ottelu ottelulta jatkuvasti. Kolmas vastustaja, South China Taipans, oli kyllä meitä heikompi vastustaja noin muutenkin ja lopputulos oli selvä eli 3-0.

Team Canada pelasi kovaa kuten odottaa saattoikin ja koostuihan joukkue useasta entisestä kiekkoilijasta. Pelikurimme piti, hyvä liike pysyi yllä ja puolustus plokkasi käytännössä lähes kaikki vastustajan laukaisupaikat ja niin peli päättyi Hakkapeliitoille niukasti, mutta riittävästi 1-0.

Alkusarjan viimeinen vastustaja oli Yangtse Crokodiles eli muutamalla suomalaisella vahvistettu kiinalasijoukkue, joka kaatui jo varsin helposti 3-0 sekin ja niin Hakkapeliitat menivät vakuuttavasti ja ainoana tappiottomana joukkueena sukkana jatkoon, missä välierävastustajaksi tuli Team Canada.

Ennakkoon vaikeaksi arveltu peli olikin sitten meidän osalta illan parasta salibändyä. Pallo liikkui vauhdilla ja vahvoilta kanadalaisilta suorastaan juostiin jalat alta. Ruotsalainen päätuomari antoi kanadalaisten käyttää melko kovia otteita ja Hakkapeliittojen johtaessa 2-0 eräästä jälkitilanteesta tuomittiin meille kahden minuutin jäähy.

Nyt oli kanadalaisilla loistava mahdollisuus päästä vielä peliin mukaan ja tosissaan vääntämään loppuottelupaikasta. Ryminällä kanadalaiset tulivatkin, mutta koko kentän tiukka puolustus piti ja meidän nopeat kärkimiehet saivat muutamilla pistohyökkäyksillä kanadan ylivoimapelin niin sekaisin, että lopputuloksena oli alivoimamaali 3-0, mikä katkaisi kanukkien niskan lopullisesti eli Hakkapeliitat menivät aivan loistavalla pelillä 4-0 loppuotteluun Sharkseja vastaan.

Loppuottelussa Sharksit rankaisivat heti pelin alussa puolustuksen nukahduksen ja melkein koko matsin ainoasta vetopaikastaan kuittasivat 1-0 johtomaalin ja pysyivätkin sitten sinnikkäästi johdossa koko ensimmäisen puoliajan. Toisella puoliajalla painopiste alkoi siirtyä Sharksien maalille ja melko pian Hakkapeliitat kuittasivat tasoituksen ja parin minuutin kuluttua vielä 2-1 johtomaalin, mikä sitten jäi myös voittomaaliksi. Kultajuhlat alkoivat saman tien ja jatkuivat illalla Zapataksessa pitkään, hyvin pitkään....

P.S. Hakkapeliittojen hiljattain avatuille ja vielä hieman alkeellisille nettisivuille www.hakkapeliitat.cn on lisätty muutamia kuvia turnauksesta...

Singaporen kentällä oli vastassa maskeihin pukeutunut terveyspartio ruumiinlämpöskannereineen, mutta vaikka nenä jo hieman punoittikin ja hikoilutti,  läpi päästiin ilman sen kummempia koukeroita. Kotiin palatessamme Shanghain päässä piti  ennen passintarkastusta täyttää terveystietolomake samaan tapaan kuin muutama vuosi takaperin SARSin aikoihin. Sen sijaan maasta poistuttaessa kukaan ei ollut kummassakaan päässä kiinnostunut pätkän vertaa siitä, että mitä pasiliskoja kukin kropassaan kantaa.

Singapore poikkeaa todella edukseen kiinalaisista ja kuulema myös muistakin aasialaisista suurkaupungeista. Ensimmäisenä pistää silmään siisteys sekä erittäin kurinalainen liikenne, mikä näin shanghailaiseen ja kiinalaiseen liikennekulttuuriin tottuneena oli suorastaan ruhtinaallisen kohteliasta meitä jalankulkijoita kohtaan, sillä autoilijat todellakin pysäyttävät ja antavat jalankulkojoille tietä. Ilma oli puhdasta ja kirkasta ja jopa kahdensadan metrin päässä tai kauempanakin olevat rakennukset näkyivät kirkkaina ja selkeinä eikä harmaan sumuverhon läpi niinkuin täällä Shanghaissa. Ravintoloissa, kaupoissa ja takseissa, mitkä nekin olivat muuten uusia, siistejä ja edullisia, kävi luottokortti, jopa länsimainen luottokortti, joten taskussa ei tarvinnut koko ajan kantaa valtavaa setelitukkoa kuten Kiinassa.

Kieltotaulu eräässä jokiristeilyaluksessa ja hyvä niin, eolikin heti ekana mielessä mennä katolle joraamaan.

Parhaiten kaupunkiin tutustuu kulkemalla jalan paikasta toiseen, välillä voi sitten napata taksin ja päräyttää muutaman kilsan matkan (alle kymmenen Singaporen dollaria eli alle femman euroissa) johonkin toiseen paikkaan, jos kuumassa, reilusti yli 30 asteessa alkaa liiaksi hikoiluttamaan. Hintataso noin yleensä on selvästi Kiinan hintatasoa korkeampi, mutta silti suomalaiseen verrattuna paikasta riippuen varsin kohtuullinen tai sitten suunnilleen samalla tasolla, pienemmät kuppilat, basaarit ja kaupat ovat luonnollisesti niitä nuukailijan ostospaikkoja, joista kyllä saa aivan kelpo purtavaa sun muuta tarpeellista roinaa ja turistikrääsän hinnoista voi vielä helposti pudottaa kolmanneksen tinkimällä hieman.

Lyhyen, kahden ja puolen päivän retken aikana ehdimme kiertää kaupunkia aika lailla. Jos jotain suosituksia pitäisi antaa, niin ainakin Little Indian basaarit, temppelit  ja katuravintolat on ehdottomasti koettava, muutamissa pubeissa on iltaisin livebändejä soittamassa ja meno jatkuu läpi yön sekä baareissa että kaduilla. Shanghaissa on tietty myös oma China Town, mutta meille on tähän mennessä ollut chinatownia jo ihan riittämiin, joten kävimme täällä ainoastaan lyhyellä iltakävelyllä ja parilla oluella. Aidon merkkitavaran perään voi sitten lähteä juoksemaan Orcha Roadin valtaviin ostosparatiiseihin ja eksoottisemmasta kamasta pitävien kannattaa ehkä suunnata Arab Streetin nurkille muslimikamaa penkomaan. Viihtyisimmät illallisravintolat ovat ehdottomasti Singaporejoen varressa Clarke Quayn alueella, missä on kymmeniä vieri vieressä olevia vanhoista varastoista ja kauppahuoneista remontoituja ravintoloita ja ruokavalikoima kattaa käytännössä koko aasian euroopan parhaita ruokamaita unohtamatta.

Hyvän yleiskuvan kaupungista saa Faber-vuoren huipulta, mistä voi sitten jatkaa matkaa köysiratakyydillä Sentosan saarelle biizielämää viettämään, edestakaisen lipun hinta  oli noin kympin euroissa. Saarella on myös pitkin päivää ja iltaa kaikenlaista maksullista ohjelmaa ja markkinahumua, mutta ne jätimme tältä erää väliin. Lapsille varmasti jännittävä kokemus on osallistua yösafariin, missä mennä rymistellään jonkinlaisella hummelwagenilla pitkin pimeitä viidakkoteitä Singaporen eläintarhassa ja bongataan sieltä täältä tien varsille näytille ripoteltuja villieläimiä. Tuon autojunakyydin lisäksi voi sitten vielä itsekseenkin lähteä viidakkopolkuja samoamaan ja nähdä samat vartavasten näytille ripotellut sarvikuonot, virtahevot ja kirahvit hieman paremmin ja lähempää kuin hiukan hätäisestä autojunakyydistä.

Britti-imperiumin ajan loistosta saa hyvän kuvan piipahtamalla kaupungion perustajan Sir Stamford Rafflesin mukaan nimetyssä  upeassa Raffles-hotellissa, mikä sijaitsee aivan kivenheiton päässä jokirannasta. Hotellin alueelle ja puutarhaan, museoon, aulaan, pariin baariin sekä lukuisiin kauppoihin on vapaa pääsy ja hotellin portsarin kanssa poseeraaminen on melkein jokaisen turistin pakko tehdä.

Raffles-hotelli, turisti ja poke.

Tuo juoma, Sinapore sling,  taitaa muuten olla alunperin kotoisin juuri tämän Raffles hotellin baarista, missä joku baarimikko sen kehitti vuonna 1915 kuulema ylhäisille brittirouville, joiden ei sopinut julkisesti alkoholia siemailla ja siten siitä tehtiin hyvin mehun oloinen, näköinen ja makuinen. Koostuu ginistä, Benedictine-, Cointreau- ja kirsikkalikööristä, lime- ja ananasmehusta ja onpa joukossa vielä tippa grernadiiniä ja angostuuraa. Tarjoillaan jäiden kera ja on hyvää, makeeta ja raikasta ja kihahtaa hattuun kuin metrin halko.

Siinähän se vappu sitten meni, uusia maisemia ihmetellessä ja hikoillessa, ja niin kuin useina muinakin vappuina, tälläkin kertaa se torstain ja maanantain välinen yö sujahti aivan liian nopeasti.

Kun ilma on kuuma, 35 tms, maistuu välillä kylmä olut.

Lilongin vaimo pyöräytti sitten viime viikolla toisen tyttären ilman sen kummempia kommervenkkejä ja kotiin pääsivät jo viikonloppuna. Tänään tiistaina Lilongin pitäisi sitten vielä käydä kuittaamassa velkansa sairaalaan ja hakemassa syntymätodistus. Ihmeempää pettymystä ei kaverin naamalla näkynyt, vaikka kovasti poikaa odottikin ja vaikka kaikki mahdolliset ennusmerkit vatsan muodosta, äidin ruokavaliosta ja mielihaluista ja muista kiinalaisista uskomuksista  vankasti ennustivat poikaa tulevaksi. No, näin kuitenkin kävi ja nyt alkaa sitten Lilongin uuvuttava taival saada tyttö jossain vaiheessa rekisteröityä, jotta hänellä olisi oikeus niihin etuuksiin, joita ensimmäisillä ja laillisilla lapsilla on. Aikaa ja rahaa siihen tulee kulumaan eikä vaikutusvaltaisista ystävistä ja kauniisti paketoiduista lahjoista varmaankaan haittaa ole. Onnea matkaan.

Shanghain formulasirkusta tuli käytyä hämmästelemässä männä viikonloppuna aivan sikamaisen karmeassa kelissä. Lauantaina oli vielä upea aurinkoinen hellepäivä, mutta kun sunnuntaina starttasimme kotoa hyvissä ajoin ennen kisan alkua alkoi ensin tihuttaa vettä, mikä sitten käytännössä hissukseen koko ajan yltyi ja ennen kisan alkua olimme jo aivan läpimärkiä, vaikka mukana oli sateenvarjot ja sadehupparit sun muut varusteet.

Ja mistään sirkuksesta ei kyllä ollut tietoakaan. Porukkaa oli liikkeellä radan ympärillä kyllä melko paljon ja silmiinpistävän paljon oli joukossa Suomen lippuja, muita lippuja ei juuri näkynytkään. Ja mikä hämmästyttävintä, hyvin usein tuota Suomen lippua kantoi – kiinalainen! Ja monen poskeen oli vielä maalattu Suomen lippu, olipa muutama kiinalainen  tyttö kirjoittanut toiseen poskeen vielä että KIMI.

Kiinalaisia Suomifaneja

Ja vielä yksi, toisella puolella luki jotta KIMI

Stadionin alueella ei tapahtunut ennen kisaa oikeastaan mitään mielenkiintoista. Kaupustelijoita oli kintereillä jos jonkinlaista taas kerran, meillekin saivat huijattua yhden MacLaren- ja yhden Ferrarilippiksen, hinta 2 euroa kappale, virallisessa Formulakrääsä-Shopissa lippiksiä kaupattiin 35 euron hintaan. Muita myyntihittejä olivat erityisesti korvatulpat ja muoviset kertakäyttösadetakit, joita olikin sitten kisan päätyttyä katsomoiden reunat kirjavanaan valtavissa mytyissä liejun keskellä yksinäisinä ja hylättyinä. Kaljakaupustelijoita heilui siellä täällä aidan ulkopuolella sixpäkkeineen ja purnukat vaihtoivat kätevästi omistajaa aidan läpikin. Joissakin formulasirkusteltoissa ihmiset ihailivat vanne- ja rengaspinoja (miten mielenkiintoista) tai ottivat osaa formulalimbokisaan (vielä mielenkiintoisempaa) tai sitten jonottivat formulakieputtimeen (aivan äärimmäisen mielenkiintoista).

Elämän kohokohta - päästä formulalimboilemaan

Suomalaisia kisaturisteja kohottamassa kisafiilistä - suoraan purnukasta

Itse kisahan oli sitten sateen turmelema torso. Näin ensikertalaiselle ja mahdollisesti myös viimekertalaiselle formulasirkusturistille mahtavin kokemus oli kuitenkin kuulla autojen äänet livenä, sillä moottoreiden korkea ja kimeä ulvonta sekä erityisesti Red Bull-tallin autojen takaosassa olevasta suuttimesta tuleva pauke ja rätinä autojen vaihatessa pienemmälle mutkaan hidastettaessa olisi kenties saanut sukkia hieman jaloissa pyörähtelemään, elleivät ne jo siihen mennessä olisi olleet aivan litimärät ja jo ihan itsekseen ja omia aikojaan lotisseet keskenään aivan yhtä litimärissä lenkkareissa. Ja olivathan ne autot paljon isomman näköisiä kuin telkkarista katsottuna.    

Tapahtumien seuraaminen ei ollut sekään aivan yksinkertaista. Meidän katsomomme sijaitsi kyllä melko hyvässä paikassa, mistä näki autot jo kaukaa ja meidän kohdalla oli todella tiukka U-mutka, mihin autot joutuivat kunnolla hidastamaan ampaistakseen sitten taas liikkeelle, joten autoista ehti nähdä muutakin kuin vain ohi vilahtavan siluetin. Radalla oli kyllä tv-skriini, mutta se oli liian pieni, kuva kyllä näkyi melko hyvin, mutta tekstitys ei, joten piti sitten lähinnä arvailla, että kuka tuli varikolle ja kenen etusiipi lensi taivaan tuuliin. No, saatiinhan sitä seurata kuitenkin aivan aitiopaikalla ja vielä livenä, kun Nelson Piquet pyörähti ulos aivan nenän edessä ja auton kappaleita lenteli ilmassa pitkin stadionia. http://www.city.fi/antitv/klippi/25740/

Herra Wu, autokuskimme, jäi uskollisesti meitä odottelemaan hieman syrjemmälle stadikan ulkopuolelle, mutta ajattelemattomuuttaan kaveri oli jättänyt autonsa tienvarteen nurmikolle, mikä sateen jatkuessa ja jatkuessa muuttui pikku hiljaa pehmeäksi mutavelliksi. Ja siitähän ei autoa sitten saatu irti kirveelläkään. Kahden ihmisen voimin tuollaista pakua nyt ei työnnetty minnekään, eikä varsinkaan, kun herra Wu ulvotti renkaita sen verran kiukkuisesti, että ne upposivat samantien mutaan akseleitaan myöden. Eivät auttaneet viereiseltä rakennustyömaalta pöllityt tiilenpalat eivätkä apuun värvätyt ohikulkijat, eivätkä myöskään viereisen ihan yhtälailla mutaan juuttuneen auton matkustajien apu. Puolentoista tunnin turhan yrittämisen jälkeen, kun olimme jo entuudestaan läpimärkiä ja nyt myös yltä päältä mudalla kuorrutettuja, ei auttanut muu kuin pyytää sattumalta tai sitten pettämättömiä liikemiesvaistoja osoittaneelta hinausautokuskilta 500 rämpylän edestä hinauspalveluita. Kotiin pääsimme sitten kuitenkin, aikataulusta myöhässä, märkinä ja mutaisina.

Paska reissu, mutta tulipahan tehdyksi. No, Walpurin päiväksi on sitten liput Singaporen koneeseen. Eiköhän ne  kelit siittä sitten parane.

Uusi sohvakin tuli tilattua, täällä kun nekin  ovat halvempia kuin Suomessa eikä teettäminen omien mallien ja mittojen mukaan ole sekään aivan älyttömän kallista. Itse asiassa tilasimme kulmasohvan, TV-tason ja rahin, mallit erään tunnetun kotimaisen huonekaluyrityksen kuvastosta, vähän lisätietoa ja mittoja netistä, sitten valkaamaan kankaita, ja koko paketin hinnaksi tuli reilusti alle puolet siitä, mitä pelkkä kulmasohva olisi Suomessa maksanut. Toimitusaika 3 viikkoa ja takuu 2 vuotta.

Pitkänäperjantaina oli Annen synttärit ja niinpä sitä lähdettiinkin sitten  pitkästä aikaa  bilettämään kaupungille, tällä kertaa ihan vaan kahdestaan. Aluksi tyhjennettiin yksi skumppa Papas Beerstubessa ja sitten perään pikku illallinen intialaisessa Bukhara-ravintolassa. Matka jatkui sitten Big Bamboon yläkertaan, josta saimme päähämme lähteä vielä keskustaan HengShan-kadun baarimaailmaa ihmettelemään. Bourbon Street, tai nykyään se taitaa kulkea nimellä SBS 191, oli aikamoinen pettymys, joskus pari kertaa kun siellä on aiemmin  tullut keskellä viikkoa käytyä, on aina ollut tarjolla livebändi ja vähintäänkin siedettävää bilemusaa, mutta nyt ei muuta kuin tylsää konejytkettä ja kallista olutta, joten marssimme sitten Zapatakseen, missä on yksi kaupungin parhaista terasseista ja meno vilkasta ja kansainvälistä aamuun saakka, takuuvarmasti

Pettyä ei tarvinnut nytkään. Ilta oli tosin hieman viileä vielä terassilla istuskeluun, mutta sisällä bileet olivat taattua Zapatas-tasoa. Porukkaa on tosiaan kaikkialta maailmasta, euroopasta, amerikoista, japanista, koreasta, australiasta, jopa muutamia kiinalaisiakin joukossa, tunnelma katossa ja baaritiskillä tanssiminen lähes pakollista. Ja jottei meno hyytyisi ja juhlaväen laulu katkeaisi liian aikaisin, käy baarimikko tai –miisu välillä kaatelemassa pullosta viskiä janoisten sielujen kurkkuun – talo tarjoaa.

Janoisia paikalla?

Glug glug.

Satunnaista bilekansaa

Lauantai menikin sitten lepäillessä ja kaupungilla kuljeskellessa, olihan keli mitä parhain. Kevät ja aurinko saa kiinalaisenkin heittämään turkin nurkkaan ja ottamaan ilon irti kevään ensimmäisistä hellepäivistä. Kansan aukion kupeessa oli lauantaina iltapäivällä varsin remakan oloinen kiinalainen pumppu pitämässä tunnelmaa yllä ja kansa oli tuota pikaa menossa mukana. Annea jälkikäteen hieman harmitti, kun ei lähtenyt etualalla itsekseen veivaavan hampaattoman papparaisen kanssa estradille. Tämän keväisen ja hyväntuulisen videopätkän myötä   http://www.city.fi/antitv/klippi/25688/    toivotan oikein hyvää alkanutta kevättä ja pääsiäistä kaikille miljoonille lukijoilleni ympäri maailman.

Nyt viikonloppuna keli on puolipilvinen ja helteisen lämmin. Sortseissa tarkenee mainiosti. Kertoimia on pakko levittää pintaan, olkapäät kärvähtivät jo eilen. Kesä on tullut, viimeinkin!

 Raskas duuni ramasee...

Kiinalainen kuitenkin aina tekee jotain tai ainakin yrittää tehdä jotain oman elämänsä eteen toisin kuin venäläiset, jotka apaattisina jäävät odottamaan ihmettä tai valtiota apuun tulevaksi, ja niinpä lähes joka kadunvarsi on täynnä surkeita tai vielä surkeampia autotallikauppoja toinen toisensa perään ja kauppa käydään suoraan kadulta. Tarjolla on jälleen koko maallisen elämän tarpeet tupakasta ja viinasta loisteputkiin, laikkaleikkureihin, autonvanteisiin, vessanpönttöihin ja höyryäviin ja haiseviin kahden asiakaspaikan katukeittiöihin. Ja tätä rähjäistä, värikkäiden isokokoisten mainoskylttien  sekamelskan kirjomaa helminauhaa jatkuu ja jatkuu. Ja kun kuljet kadun yli seuraavalle kadulle, et huomaa katua vaihtaneesi ollenkaan, sillä maisema ei siitä miksikään muutu. Ja tämän sekamelska tuntuu olevan paikallisten koko elämän keskipiste, kaikki tapahtuu kadulla näiden kurjien romuläjien keskellä. Siinä hoituvat bisnekset ja ruokailut ja koko sosiaalinen elämä, vanhusten ja lasten hoito, kaikki samaan syssyyn, sillä siinä missä vanhemmat tekevät bisnestä, vanhukset pelaavat vieressä mahjongia tai jotain muuta lautapeliä ja pikkukersat juoksentelevat tämän kaiken kaaoksen keskellä muuten tukevasti ja lämpimästi puettuina, mutta kiinalaiseen tapaan paljas perse halkiohousuista punaisena paistaen, vaippoja kun täällä ei tunneta, vaan jöötti jötkähtää kätsysti just sillon ja niille sijoille kuin se on tullakseen ja temmellys jatkuu saman tien ilman sen kummempia vaipanvaihto- ja peffanpesurituaaleja.

Tyypillistä kiinalaista kauppakujaa, tällä kertaa Puyangista

Ulkkareita ei täällä näkynyt lainkaan. Ei yhtä ainutta. Keskiviikkona iltapäivällä ehdin vielä valoisaan aikaan heittää tunnin  kävelylenkin ja vielä seuraavana aamuna toisen, koska aamupäiväksi sovittu tapaamisemme siirtyi alkuiltapäivään. Eikä täällä ole tainnut ulkkareita paljon muutenkaan näkyä, sillä sen verran hämmästystä liikkumiseni kadulla herätti. Se nyt on pientä, että ihmiset kääntyvät katsomaan tai jopa tuijottamaan, jopa se, että huudellaan kovaan ääneen jotain kai ”helou” –tyyppistä tervehdystä tavoitellen, mutta joka lähinnä kuulostaa suomalaisittain lausuttuna ”ÖLÖ! ÖLÖ!” –karjahdukselta, tai että pysähdytään, hymyillään ja vilkutetaan, tai että tullaan huonolla englannilla kysymään, että mistä vieras on ja millä asioilla liikkuu, mutta nyt ensi kertaa jotkut tulivat ihan oikeasti koskettamaan, että onkohan tuo uhvomies ihan oikea vaiko mahdollisesti joku kangastus.

Pullakuski

Ei siinä mitään, ystävällisestihän kaikki suhtautuivat, vaikka se hieman hupaisalta tuntuikin. Mutta eniten siitä oli haittaa sen takia, että autenttisten tilanteiden kuvaaminen oli lähes mahdotonta. Haluaisin nimittäin kerätä matkamuistoksi sarjan kuvia kiinalaisesta elämästä ilman, että kuvattavat tilannetta huomaavat ja se on toisinaan vaikeaa, sillä kiinalaiset seuraavat erittäin valppaasti, mitä ympärillä tapahtuu ja käytös muuttuu heti, kun joku kummajainen kameroineen hiippailee lähistöllä. Suurimmalle osalle on aivan okei, jos pääsevät valokuvaan, jotkut, harvat tosin, ilvehtivät, että eivät ajatuksesta pidä, mutta suurin osa ryhtyy samantien poseeraamaan ja siinä sitten meni se tilanteen aitous.

Poseeraamista kiinalaiset todellakin rakastavat, ainakin useimmat, ja todella paljon. Monesti näkee kokonaisen bussilastillisen pysähtyneen jonkun kummallisen möhkäleen viereen ja sitten yksi asettuu kuvaajaksi ja kaikki muut 50 kiinalaista vuoron perään tulevat poseeraamaan sen möhkäleen eteen ja tämä yksi ottaa kuvia kustakin yksitellen ja erikseen. Ja jokaisen kuvan jälkeen seuraa tyypillinen kiinalainen naurunremakka. Ja taas uusi kiinalainen poseeraamaan. Ja tietysti jokaisen viidenkymmenen kiinalaisen on saatava kuva kaikista muista seurueen jäsenistä ja möhkäleestä. Ja sitten kaikki bussiin ja seuraavan möhkäleen luo. Kai se sitten on kiinalaisen elämän kohokohta, kun voi kotona näyttää kaikille kateellisille kavereille, että tuossa olen minä ja möhkäle!

No, matkailu aina avartaa ja kukin tyylillään. Mekin piipahdimme perjantaina Shanghain akvaariossa, mikä sijaistee Pudongin puolella aivan TV-tornin vieressä. Liput olivat 13 euroa ja hinta oli porrastettu pituuden mukaan siten, että kaikki yli 140-senttiset joutuvat maksamaan tuon täyden hinnan. Teletapit, pygmit ja suuri osa kiinalaisista pääsee tätä huokeammalla hinnalla. Mutta kyllä paikka aivan näkemisen arvoinen silti on. Akvaarioita oli tietysti erikokoisia ja -näköisiä, mutta ehkä vaikuttavin oli 150-metrinen akvaariotunneli, missä siis todellakin itse käveltiin jättimäisen akvaarion sisälle rakennetun lasiputken läpi ja siinä siten ihmeteltiin, kun ympärillä ja yläpuolella viuhahti milloin jättiläismäinen liemikilpikonna tai rausku tai hai tai joku muu kummallinen jötkäle. Lipun hintaan kuului sitten vielä aito viljelty helmi, jonka sai lunastaa kierroksen lopuksi akvaarion uloskäyntiä ennen olevasta krääsäkaupasta, missä helmikauppias kaivoi akvaariosta kullekin oman simpukan, mursi sen auki ja kippasi helmen suoraan kouraan.

Sahahai Shanghaista, päivää